ProGIS ry

ProGIS ry /
Riikka Kivekäs
PL 84
00521 Helsinki
20.11.2009
Kunniamaininta 2009 Jyrki Kasville
Paikkatietoalan kunniamaininta on jaettu suomalaisen paikkatietoalan yhdistyksen ProGIS:n toimesta vuodesta 2005 lähtien henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan edistänyt paikkatietojen käyttöä ja alan kehitystä. Palkinto annetaan tänä vuonna taholle, joka on kiinnittänyt yhteiskunnan ja päättäjien huomiota paikkatietoalaan erityisellä tavalla.
Yleensä kunniamaininta on mennyt laajalle toimijajoukolle, kuten vuonna 2008 Maanmittauslaitokselle, paikkatietoaineistojen käyttöoikeusmaksujen poistamisesta, vuonna 2007 Maa- ja metsätalousministeriölle ja Paikkatietoasiain neuvottelukunnalle, vuonna 2006 Digiroad-hankkeellle ja vuonna 2005 Navicore Oy:lle navigointisovelluksen kehittämisestä. Vuonna 2005 palkittiin myös yksittäinen henkilö, opetusneuvos Lea Houtsonen, paikkatiedon koulutuksen edistämisen vuoksi.
Tänä vuonna on aika palkita taas aktiivinen ja innovatiivinen henkilö, joka on taistellut välillä jopa yksin paikkatietoasioiden edistämisen hyväksi. Tällä kertaa kunniamaininnan saaja on omassa työssään selkeyttänyt merkittävästi paikkatietojen käyttöä suomalaisessa yhteiskunnassa ja puuttunut oikealla hetkellä asioiden kulkuun, jotta meidän muiden paikkatietotyöskentely helpottuisi. Hänen mielestään paikkatieto on avain arjen tietoyhteiskunnan palveluihin. Hän on myös nähnyt, että paikkatiedon käytön mahdollisuudet ovat vain mielikuvituksemme varassa, jos vain paikkatietoaineistojen helppo saatavuus tutkimuksen, opetuksen, yritystoiminnan ja viranomaistyön tueksi voitaisiin taata niin teknisesti kuin käytännössäkin. Käytäntö tarkoittaa siis tässä sitä, että paikkatietoaineistojen maksupolitiikkaan pitäisi saada muutosta. Onko oikein, että julkisin verovaroin tuotettuun aineistoon kaikilla ei ole mahdollista päästä käsiksi koska se joko maksaa liikaa tai se on määritelty vain tiettyjen viranomaisten käyttöön? Monissa muissa maissa, kuten Norjassa ja USA:ssa julkisten paikkatietojen avoin ja ilmainen saatavuus on nähty taloudellisena hyötynä, sillä se säästää resursseja ja helpottaa innovaatioiden ke-hittämistä, joita ilman myöskään oma yhteiskuntamme ei voi elää.
Saimme tämän vuoden kesäkuussa Suomeen vihdoin paikkatietolain. Sen käsittely eteni eduskunnas-sa muutaman käsittelyn jälkeen lopulliseen muotoonsa, joka monien tahojen mielestä on ollut liian varovainen sillä siinä ei tunnistettu koulutusta, tutkimusta ja yritystoimintaa tiedon käyttäjinä. Ensim-mäisessä käsittelyssä hallituksen esitystä kommentoi yksi ainoa kasanedustaja; vihreiden Jyrki Kasvi. ProGIS:n hallituksen puolesta minulla onkin ilo ja kunnia nimetä Jyrki Kasvi vuoden 2009 Paikkatietoalan kunniamaininnan saajaksi. Kasvi on ajanut eteenpäin samoja asioita, joita ProGIS on toiminnallaan pyrkinyt edistämään: hän on lisännyt omalla toiminnallaan paikkatietoalan tunnettavuutta eduskunnassa, hän on ottanut kantaa paikkatietoaineistojen saatavuuden helpottamiseen sekä puhunut yritystoiminnan innovaatioiden mahdollistamisen puolesta yhdellä Suomen tärkeimmistä foorumeista. Kasvi on yksi harvoista kansanedustajista, joka on ottanut paikkatietoalan omakseen ja ymmärtänyt sen potentiaalin yhteiskunnassamme.
Toivomme ProGIS:n hallituksen puolesta, että hän jaksaa ajaa asiaa jatkossakin eteenpäin ja että hänen ja muidenkin kansanedustajien kautta saisimme tulevaisuudessa Suomeen yhä rohkeamman ja innovatiivisemman paikkatietolain.





